Homekoira-alan uutisia Berliinistä

Saksassa järjestettiin maaliskuun 2018 alussa monikansallinen homekoira-alan tapaaminen. Suomesta kokoukseen osallistui Suomen Homekoirayhdistyksen hallituksen jäsen, Espoon Homekoirien Leena Stenlund. Kokouksen aiheina oli mm. tutkimusyhteistyön kehittäminen, eurooppalaisten yhteisen homekoirien tasotestin suunnittelu, sekä maakohtaisille homekoirayhdistyksille kattojärjestönä toimivan eurooppalaisen homekoirajärjestön luominen. Tapaamiseen osallistui homekoirayhteistyöstä kiinnostuneita mikrobiologeja, tutkijoita sekä homekoira- ja sisäilma-alan yrittäjiä Suomen lisäksi Saksasta, Islannista, Itävallasta ja[…]

Jouluapua homeongelman kohdanneelle

Espoon Homekoirat on mukana Suomen Homekoirayhdistyksen järjestämässä joulukeräyksessä. Homeen ja homekorjausten vuoksi perheet voivat joutua ylläen haastavaan rahalliseen tilanteeseen. Homekoirayrittäjät ovat usein ensimmäisinä näkemässä perheen tilanteen ja ohjaamassa jatkoselvityksiin. Haluamme olla osaltamme helpottamassa muutamien perheiden tilannetta joulun alla. Suomen Homekoirayhdistys ry:n yritystontut haluavat lahjoittaa 7kpl 150€ arvoisia lahjakortteja vähävaraisille perheille, jotka ovat kokeneet homekatastrofin. Jos[…]

Sisäilmastoseminaari 2017

Sisäilmastoseminaari 2017: Homekoirien käytöstä tietoa jatkotutkijoille

Espoon Homekoirat oli vuoden 2017 Sisäilmastoseminaarissa esittelemässä homekoiratyötä ja ohjeistusta jatkotutkijoille. Sisäilmastoseminaari on jokavuotinen Suomen suurin sisäilma-alan informaatio- ja tutkimustulosten julkistamistilaisuus, jossa alan asiantuntijat pääsevät jakamaan ja oppimaan uusinta tietoa ja verkostoitumaan. Tänä vuonna osallistujat pääsivät kuulemaan esitystä homekoiran käytöstä, ja niistä asioista, joita täytyy ottaa huomioon jatkotoimenpiteiden suunnittelussa. Homekoiran jälkeen asuntoon tai kiinteistöön tulevan[…]

Espoon Homekoirat esittelemässä homekoiratyötä 15.10.2016

Espoon Homekoirat oli 15.10.2016 esittelemässä Vantaan Show Hau Centerissä työkoirien käyttöä ja niiden koulutusta työtehtäviin. Espoon Homekoirat edustivat homekoiria, päivän aikana homekoira Timmi teki työnäytöksen homeen etsinnästä ja homekoiraharjoittelija Papu demonstroi etsintänäytöksellä pennun kouluttamista työkoiraksi. Koko päivästä tehtiin samalla videotallennetta. Tilaisuudessa oli hyviä keskusteluja, homekoiratyöstä ja sisäilman ongelmien selvitystyöstä pääsi kysymään paikan päällä. Mukana työkoiria[…]