Healthy Buildings – kansainvälinen sisäilmaseminaari

Osallistuin kesäkuussa Islannissa pidettyyn kansainväliseen Healthy Buildings -sisäilmaseminaariin. Seminaarissa kokoontuu vuosittain maailmanlaajuisesti sisäilma-asioiden parissa työskentelevät ja aihetta tutkivat tahot. Nelipäiväisen seminaarin aikana luentoja oli neljässä eri salissa samanaikaisesti koko päivän, joten sisäilma-alan aiheita pääsi kuulemaan yllin kyllin. Mielenkiintoiset Keynote-puhujat, erinomaiset tutkijaluennoitsijat ja inspiroivat workshopit täyttivät päivät. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla eri maiden käytäntöjä sisäilmaan ja rakenteiden korjauksiin liittyen, sekä maiden yleisestä sisäilmatilanteesta.

Suomalaisia osallistui seminaariin lähes kolmisenkymmentä, kunnista, tutkijalaitoksista ja viranomaistahoista. Suomalaiset olivat hyvin edustettuina, myös suomalainen vahva sisäilmaosaaminen tuli hyvin selväksi. Suomessa ollaan rutkasti edellä muita maita, monissa paikoissa vielä mietitään sitä voiko homeesta olla jotain ongelmaa sisäilmalle, tai että miksi homevaurioita pitäisi korjata. Euroopan maissa ei vielä aivan ymmärretä sisäilmaan ja sen kautta ihmisten terveyteen vaikuttavia tekijöitä, mm. homevaurioiden tutkimisessa ja korjaamisessa on vaihtelevia käytäntöjä ja uskomuksia. Islannissa on herätty sisäilma-asioihin viimeisen viiden vuoden sisällä, aiemmin home on ollut aihe, josta ei ole haluttu puhua. Nyt aktiivisen sisäilmatoiminnan vuoksi sisäilmaongelmien selvittäminen ja korjaaminen on alkanut kiinnostaa kaupungin rakennuksissa ja asunnoissa – sisäilma-asiat otetaan nyt vakavammin.

Islannin kaunis ja uniikki luonto tarjosi hyvän ympäristön kansainväliselle seminaarille. Yksi reissun paras anti oli tietysti islantilaisten rakennusten tiirailu, ja tyypillisten kosteusvaurioriskien selvittäminen. Islannin sää tuottaa erityisen rankan kosteusrasituksen, sillä voimakkaat tuulet ja sateet piiskaavat rakennuksia aivan eri tavalla kuin Suomessa. Kuulemma sateenvarjoilla ei tee Islannissa mitään, kun tuulen vuoksi sadepisarat tulevat myös alhaalta ylöspäin. Sään vaatimuksiin nähden rakennuksissa ei kuitenkaan oltu varauduttu kovin raskaasti vedeneristämiseen.

Islannissa rakennuksissa ei juuri suosita sokkeleita, maan pinnan hulevedet holahtelevat herkästi seinärakenteiden alaosiin ja kastelevat rakenteita. Ikkunoiden pellitykset monin paikoin puuttuivat tai olivat muuten epätiiviitä. Vesikatot olivat vanhoja ja puutteellisia, julkisivut valuivat paikoin vettä. Ikkunoiden puukarmit olivat monissa rakennuksissa hieman lahoja. Oli selvää, miksi rakennuksissa koetaan runsaasti kosteus- ja mikrobivaurioita.

Pääkaupunki Reykjavikissa suurin osa rakennuskannasta on vanhempaa, noin 1920-1970-luvuilla rakennettua omakotitaloa ja julkiskiinteistöä. Paljon uuttakin rakennusta oli nousemassa pääkaupunkiin, mm. iso sairaalarakennushanke. Päiväkodeista ja kouluista suuri osa on väistössä sisäilmaongelmien vuoksi. Väistötilarakennuksia näkyi monin paikoin.

Islannissa siirryttiin turvemajoissa asumisesta suoraan betonitaloihin, viimeiset islantilaiset jättivät turvemajat vasta 1920-luvulla. Betoni on pääasiallinen rakennusmateriaali, julkisivut ovat rapattuja tai pellitettyjä. Rakentamisen, mutta myös ilmanvaihdon puutteet olivat selkeitä Islannissa. Ilmanvaihto rakennuksissa toimi lähinnä niin, että ikkuna avattiin. Ikkunoita oli auki lähes kaikkialla, kylmästä ilmasta huolimatta jopa öisin. Islantilaisilla ei ole lämmitysenergiasta tosin pulaa, sillä kuumat lähteet ja geoterminen energia pitää talot lämpiminä. Koneellista ilmanvaihtoakin oli käytössä, mutta yhtä lailla niissäkin ilmanvaihto tuntui toimivan vain, jos ikkunaa avasi. Samaa käytäntöä on toki muuallakin Euroopassa, myös seminaarin aiheista osa pyöri sen ympärillä, että pitääkö ikkunaa avata kuinka usein.

Päällimmäisenä jäi mieleen ilo ja ylpeys suomalaisesta sisäilma- ja rakennusterveysosaamisesta, sekä mahtavista uusista tuttavuuksista ja kollegoista ympäri maailman.

« Palaa takaisin