Espoolainen homekoirayritys – Länsiväylälehti
Länsiväylälehdessä oli juttu meistä – espoolaisista homekoirista ja homekoirayrittäjästä. Lehtiartikkelissa käsitellään työtäni rakennusterveysasiantuntijana ja homekoirien…
Teemme homekoiratutkimuksia, sisäilmaselvityksiä, asuntokaupan kuntotarkastuksia ja kuntotutkimuksia vankalla ammattitaidolla ja kokemuksella. Meillä on pätevät ja tasotestatut homekoirat, joiden kanssa tekee tarkastuksia sertifioitu rakennusterveysasiantuntija. Olemme toimineet homekoira-alalla jo vuodesta 2014.
Perheyrityksemme toimii pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä, mutta tarvittaessa pidemmälläkin Suomessa. Tarkastamme omakotitalot, rivi- ja kerrostaloasunnot, toimistot, koulut ja päiväkodit – kaikenlaiset rakennukset ja sisätilat.
Olemme erikoistuneet sisäilmaongelmien selvittämiseen ja erityisesti vanhempien rakennusten rakenteiden kunnon selvittämiseen. Homekoiran työn lisäksi selvitämme sen, mitä tilanteessa pitää seuraavaksi tehdä, mitkä ovat rakenteiden lisätutkimustarpeet ja korjaustarpeet. Ota yhteyttä niin sovitaan aika tarkastukselle!
Taloon kuulumattomille hajuille ja asukkaiden oireille voi löytyä syy rakenteiden vaurioista. Home saattaa johtua esimerkiksi paikallisesta vesivuotokohdasta tai kosteuden tiivistymisestä rakenteisiin. Kun syyt löytyvät, niihin päästään puuttumaan ja kohdat korjaamaan. On tärkeää, että asunnon sisäilma on hyvälaatuista ja terveellistä. Sisäilmaongelmiin on hyvä puuttua heti, eikä odottaa oireiden tai vaurioiden pahenemista.
Homekoira ei yksin pysty selvittämään sisäilmatilannetta tai rakenteiden vaurioita. Koira näyttää homeen hajujen kohtia, mutta asiantuntija selvittää mistä koiran havainto voi johtua. Rakennetietojen ja asiantuntijahavainnoinnin perusteella voidaan arvioida, johtuuko havainto vähäisemmästä ilmavuodosta vai onko kohdassa jotain mitä kannattaa selvittää rakenneavausten ja materiaalinäytteenoton avulla. Käynnillä selvitetään riskirakenteet, lisätutkimus- ja korjaustarpeet. Rakennusterveysasiantuntija voi arvioida sisäilmatilanteesta asukkaille tai tilankäyttäjille tulevaa haittaa ja tehdä TTL:n olosuhdearvion.
Uuden kodin osto on yleensä suuri ja riskialtis sijoitus. Homekoiratarkastuksen avulla selviää nopeasti lisätutkimustarve ja riskit rakenteissa ja sisäilmaan vaikuttavat tekijät. Tämä auttaa kaikkia osapuolia; myyjä tietää mitä on myymässä, ostaja osaa varautua mahdollisiin remontteihin ja kodin arvosta saadaan tarkempaa tietoa. On helpompi suunnitella tulevia remontteja, kun on tarkempi kuva remonttitarpeen laajuudesta. ”Tiedä mitä myyt, tiedä mitä ostat.”
Asuntokaupan kuntotarkastus (AKK) tehdään KH 90-00394 suoritusohjeen mukaisesti, mutta tarkastukseen voi kuulua myös homekoiratarkastus. Ennen ostopäätöstä, on hyvä selvittää rakennuksen tai asunnon kunto, korjaustarpeet ja riskit sisäilman kannalta. Tutkimusten avulla saadaan tarkka kuva rakennuksen tilanteesta.
Tulevan remontin laajuus on hyvä tiedostaa jo etukäteen. Homekoiratutkimuksen avulla päästään parempaan selvyyteen rakennuksen mahdollisista mikrobihajuista, jolloin remontin suunnittelu ja kustannukset voidaan ottaa huomioon jo remonttia suunnitellessa. Homekoiran havaintokohtiin on tehtävä riittävät tutkimukset, jotta tiedetään mistä koiran havainnot johtuvat ja miten rakenteiden korjauksessa edetään.
Kuntotutkimus ja homekoiratarkastus yhdessä kertoo tarkasti ja varmasti rakenteiden todellisen kunnon. Tutkimuskustannuksiin saa ARAn avustuksen 50% kustannuksista. Homekoira näyttää homeen hajujen kohtia, asiantuntija arvioi sopivat rakenneavauskohdat ja samalla käynnillä avataan rakenteet ja otetaan näytteet laboratoriomääritystä varten. Rakenteiden kokonaisvaltainen tutkimus on tehtävä
Olemme erikoistuneet vanhojen rakennusten tutkimuksiin ja sisäilmaongelmien selvittämiseen. Rakennusten eri piirteet ja riskirakenteet 30-90 -luvuilta ja sitäkin vanhemmista hirsirakennuksista pitää tuntea, jotta ongelmat ja korjaustarve selviävät. On erittäin tavallista, että vanhemmissa rakennuksissa on runsaasti tai jonkin verran vaurioita ja korjaustarvetta. Käynnillä selvitetään sisäilmatilannetta ja kaikki sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät, lisätutkimus- ja korjaustarve. Vanhemmissa rakennuksissa on hyvä kiinnittää huomiota myös asbesti- ja haitta-aineisiin, sekä vanoista materiaaleista tuleviin hajuihin ja päästöihin.
Teemme tarkastuksia kaikenlaisiin kiinteistöihin, toimistoista halleihin ja kirkoista kunnantaloihin. Rakennusterveysasiantuntijan ja homekoiran yhteiskäynti on tehokas keino selvittää suurten kiinteistöjen lisätutkimus- ja korjaustarpeet, sekä sisäilmatilanne nopeasti. Olemme erikoistuneet toimistotilojen lisäksi koulujen ja päiväkotien tarkastuksiin. Homekoira näyttää mikrobiperäisten hajujen kohdat, asiantuntija selvittää syyt havainnoille. Laajatkin kiinteistöt saadaan tutkittua nopeasti, homekoirien kanssa pystymme tarkastamaan noin 3000-5000m2 yhden päivän aikana.
Rakennusterveysasiantuntija (RTA C-23259-26-17)
Olen rakennusalan ammattialainen, kuntotutkija ja sertifioitu rakennusterveysasiantuntija (RTA). Toimin sisäilma-alalla laajasti, teen homekoiratyön lisäksi kuntotutkimuksia ja suurempien kiinteistöjen sisäilma-asioiden hallintaa. Monipuolinen osaaminen ja kokemus
erilaisista kiinteistöistä auttavat sisäilmaongelmien ratkaisemisessa.
Alan koulutuksina olen käynyt rakennusterveysasiantuntijan (RTA) ja homekoiraohjaajan koulutusten lisäksi mm. lämpökuvaajan ja tiiveysmittaajan koulutukset, haitta-aineasiantuntijan, asuntokaupan kuntotarkastajan, energiatodistuksen laatijan ja energiakatselmuksen vastuuhenkilön koulutukset, sekä lisäksi korjausrakentamisen erikoistumiskoulutuksen. Rakennus- ja sisäilma-ala kehittyy jatkuvasti ja osallistun säännöllisesti alan webinaareihin ja pienempiin opintoihin.
Työkoiramme osallistuvat koirien toiminnan ja työkyvyn testaukseen säännöllisesti.
Chilihunters Cap Camelina
Käyttölinjainen labradorinnoutaja
Timmi on erittäin kokenut ja taitava homekoira, joka on tarkastanut tuhansia tiloja työuransa aikana. Timmi rakastaa työntekoa yhdessä ohjaajan kanssa, Timmin työtyyli on näyttävää. Timmi pystyy työskentelemään kaikenlaisissa tiloissa, ja sillä on erittäin tarkka nenä.
Mindhunter Lady Wizardling
Parsonrusselterrieri
Papu on erikoistunut ahtaiden tilojen tarkastuksiin ja nostoa vaativiin etsintöihin. Papu tarkastaa pienet sopet ja kalusteiden takaa ketterästi, mutta tekee mielellään myös suurten tilojen ja toimistojen tarkastukset. Papu on söpöytensä lisäksi erittäin kokenut ja tehokas homekoira.
Työmiehen Haku Takuu
Käyttölinjainen labradorinnoutaja
Tässä koirassa näkyy etsintätyön iloisuus ja tarmokkuus, ja puhdas elämänilo. Mellin työskentely on innokasta, intohimoista ja vauhdikasta. Siinä ei kauan nokka tuhise kun on jo asunto haisteltu. Melli tekee monipuolista home-etsintää pienissä ja suurissa tiloissa.
Länsiväylälehdessä oli juttu meistä – espoolaisista homekoirista ja homekoirayrittäjästä. Lehtiartikkelissa käsitellään työtäni rakennusterveysasiantuntijana ja homekoirien…
Homeen muodostumisen ehkäisy kotona on tärkeää sekä rakennuksen kunnon että asukkaiden terveyden vuoksi. Tässä on…
Meillä on aloittanut yrityksessä uusi homekoira, käyttölinjainen labradorinnoutaja Melli (Työmiehen Haku Takuu). Melli on hieman…